keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

ikimuistoinen viikonloppu

Nyt on jo keskiviikko... Viime viikonloppu oli hieno!! Juuri niitä viikonloppuja mitkä taas muistetaan. Perjantaina juonin vähän ja vietettiin kouvolan ystävän hieman yllätys synttäreitä. Yllättäminen ainekin onnistui, ja varsin hauska ilta oli. Taisi siinä kadota muuta punkkupullokin.

Morsius saunan asetelmia

Lauantai aamuna herätys oli taas ajoissa, koska alkoi polttarit ja nekin olivat täysi yllätys, ainekin itse vaimolle. Päivään mahtui paljon kaikkea ohjelmaa kuten crossfitt tuntia ja kaupunki kierrosta. Illaksi suunnattiin mökille, jossa ohjelma jatkui. Unta tuli ehkä n. 2h kun sitten sunnuntai aamuna herätyskello soi klo 6. Voisi todeta että kyllä sitä nuorena jaksaa. Oli vähän hullua, mutta koska tiedossa oli naapuri seuran kisat, niin tottakai sitä noustiin mukisematta ja reippaana. Koiran hain mummolta ja papalta hoidosta, n. puoli 8 ja kaurapuuro naamaan ja iso kuppikahvia alas (joka on huomiona koska en normaalisti juo yhtään kahvia) ja menoksi. Onneksi matkaa kisapaikalle ei ollut juuri mitään.


Mini2 alkoi 10.15 rataantutustuminen ja me oltiinkin Ennin kaa melkein ekona. Kisoista napattiin oikein nätistä kaksi hyllyä, jotka olivat 100% kartturin vikoja! Itsellä pää jääty kyllä tosi hyvin rataantutustumisessa. Se vaatii palautumista ratojen ja ohjaus kuvioiden ihmeellisen maailmaan. Mutta minulle kyllä jäi oikein hyvä mieli kisoista, koska paikka paikoin kulki oikein hyvin. Ja siitä olen myös iloinen että Enni liikkuu radalla, eikä sitä todellakaan tarvitse odotella ja houkutella. Nollan metsästys jatkuu tulevana sunnuntaina oman seuran kisoissa.
kisapäivän eväidenhaku tauko

Tänään kävin ostamassa junaliput Mikkeli - Rovaniemi ja Rovaniemi - Mikkeli :D Olen aivan suunnattoman innoissani koska syy miksi lähden istumaan n. 24h junaan on tarpeeksi hyvä. Siellä odottaa isokasa pentuja, joita lähden kattomaan. Sekä kasvattaja. Odotan innolla tapaamista!

Asemalla taas vaihteeksi 


Loppuun vähän jumppa-ohjeita... Tähän biisiin kyykättiin polttareissa :D



maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vielä elossa!

Melkein vuosi kun on tullut mitään kirjotettua tänne... En tiedä mitä on tapahtunut, luultavasti en ole vain kerennyt ja pystynyt, kun nettiä ei ole ollut kuin kännykässä.

Mutta nyt oon kuitenkin päättänyt ryhdistäytyä pitkästä aikaa ja rustailla tänne aina silloin kun on jotakin rustailtavaa ;)

Hieman voisin pääpiirteittäin kertoa kuluneesta keväästä. Koiramaisia isompia juttuja ei ole ollut ehkä kuin Ennin käynti silmätutkimuksissa Imatralla, kun muistin että ne olivat jäänet tekemättä. Sieltä ei löytynyt kuin toisesta silmästä yksi ripsi väärästä paikasta, muuten silmät on terveet.

Agia ollaan käyty treenaamassa aina silloin tällöin kun ollaan keritty tai siis minä olen kerennyt, eihän Ennillä kiireitä ole hirveästi ;) Kisattu ei olla kuin muutamat möllikisat, kun vasta tuossa yksi päivä sain aikaiseksi hommatta itselleni lisenssin ja sitten lähtikin samalla naapuri seuran kisoihin ilmo menemään. Aika kylmiltään lähdetään taas starttaamaan.

Kartturilla on ollut enemmän kiireitä jotka ovat vaikuttaneet kaikkiin asioihin. Lukion toisen vuoden paineet, vanhojen tanssitkin olivat. Hiljattain muutimme komppanjan kanssa keskustaan omaan asuntoonkin, mukana tuli myös kepokin. Asuntoakin on mennyt laitellessa. Kerkesihän sitä ulkomaillakin käymään. Sitten meille tulikin lauman jatkeeksi elämäni ensimmäinen häkki eläin. Kuin uskomattomalta kun se kuulostaakin niin kyllä, Ennin ja miun seurana on nykyisin myös kani nimeltä Hilma. Se on aika uskomaton eläin :D niin hauska ja viaton heinän mussuttaja.

Tulevan kouluvuoden aikana elämä ehkä muutttuu taas jonkin verran. Niin paljon kaikkea tapahtuu että sitä ei aina edes itse kestä ihan kärryillä. Mutta sitä varten tulee taas näitä hetkiä kun on oikeasti aikaa pistää asiat tärkeys järjestykseen ja keskittää kaikki energia olennaiseen. Ja siihen aion panostaa tulevaisuudessa enemmän. Tiukkoja tavoitteita olen pistänyt niin itselleni elämässä kuin rakkaimmalle harrastukselle ja parhaalle nelijalkaiselle ystävällekkin. Oma kouluni helpottaa paljon, joten nyt jää aikaa paaaaljon enemmän keskittyä siihen mitä oikeasti haluan tehdä. Kaikkea koiramaista ja vähänkin siihen liittyvää ja ennenkaikkea harrastaa agilityä koirani Ennin kanssa ja katsoa kuinka se nauttii ja kehittyä hieman enemmän itse ohjaaja. Tämän koiraharrastuksen kärpäsen purtua, ei siitä vain eroon pääse! Välillä on vain hiljaisempia kausia ja sitten on taas aika nousta ja loistaa oman elämän sankareina!

Joitakin juttuja olen päättänyt toteuttaa lähitulevaisuudessa, unelmia, pieniä asioita jotka ajavat eteenpäin arjen keskellä. On kuitenkin sanottava nyt ääneen muutama konkreettinen tavoita joita kohti lähdemme Ennin kanssa jatkamaan matkaa!

Agilityssä:      
-viimeinen nousu nolla kolmosiin
- 2015 vuoden sm-kisoihin yksilö nollat kasaan


Alapuolella muutamia kuvia matkan varrelta:

Aropupu


mökkeilyä saimaalla





Hilma n.8 viikkoa

Koira tai kani mitä eroa


P.s Kuvista muutamat on puhelimen kameralla otettu, jonka takia ovat vähän huonolaatuisempia


maanantai 16. syyskuuta 2013

5 viikon reeni tauko päättyi


Viime torstaina loppui siis meidän tasan 5 viikon treeni tauko. Ja oli ohjaaja kovin sanaton kun pääsi rakki radalle! Oli tosi siisti fiilis kun ekalla ottamalta koira meni juuri niinkuin piti! Täytynee kyllä sen verta sanoa että olin ensin vetänyt tunnin verran ryhmäläisilleni samaista pätkää, joten ei ihan ollut 5min rataan tutustumisella ;) mutta hyvin meni joka tapauksessa. Sen huurussa ilmoitin ensi viikonloppuna mikkeliin kisoihinkin. Jos vaikka viimeinen nolla tulisi!! Tänään kohta kuitenkin suunnataan omalle hallille seuranmestaruuskisoihin :D Tässä alla on kuva pläjäys, kerättynä kameralta...


















torstai 5. syyskuuta 2013

Koulu kuolema

Juu... Näin siinä pääsi käymään. Käyn kotona vain kääntymässä, ja silloin nään vain pahoja unia. Voitte siis huomata että koulu on alkanut ja teen sellaista 9 kurssia tässä jaksossa, joka tarkoittanee sitä että olen maanantaisin klo 8-18 koulussa ja keskiviikkoisin klo 8-20. Täysi sosiaalinen kuolema!!

En ole päässyt edes hallille, koska Ennillä on juoksut menossa, ja meidän keskiviikon treeni vuorokin menee siinä että olen koulussa... Ei juuri mitään sosiaalisuutta koulu rakennuksen ulkopuolella. Enni on ollut monena päivänä siskolla hoidossa ja sekin menee siihen että vien sen aamulla 7 sinne ja haen 20.30 pois ja mennään vaan kotiin nukkumaan. Jollain tavalla olen iloinen että koira on hieman sopeutuvaisempi elämän tilanteen muutoksiin kuin esim pieni lapsi. Koska nyt juuri sitä joustoa tarvitaan molemmista päistä.



Vapaat mitä on ollut iltaisin on mennyt pieneen projektiin, jota olen väsännyt jo kolmatta viikkoa. Voin vain sanoa että joskus sitä miettii miksi hitossa keksiii aina ne järkevimmät ideat, jotka on pakko toteuttaa, mutta toivon että tämä on sen arvoinen ;)


Pakko laittaa muutama kuva juhannukselta, koska kaipaan jo lomaa :D Toisaalta syyslomaankan ei ole enää kovin pitkä aika, jos sitä saisi toteutettua random-matka idean! Ehkä täytyy toimia niin että se voisi toteutua. 



Viime viikon keskiviikkona, kävi "pieni" väärin käsitys ja sen seurauksina meille tuli sitten tällä viikolla tiistaina venjäläinen opiskelija asumaan viikoksi. Tämä kaikki vain sen takia, koska liian monta väli kättä ja ajattelemattomia opettajia ja asiasta täysin tietemätön äiti. Voin aivan julkisesti kertoa että en pidä siitä että miuhun liittyvistä asioita / miun asioita hoidetaan seläntakana sillein etten tiedä asiasta. Esim. joillekkin lukion opettajille se tuntuu olevan liian iso asia käsittää että oppilaan äidille ei soitella työ-puhelimeen lapsen kouluun liittyviä asioita. Varsinkaan kun tyttö on lukion tokalla ja täytti juuri maanantaina 17. No mutta joka tapauksessa meillä on nyt majaillut oikein mukava venäläis tyttö, eikä minulla mitään vaihtoja vastaan ole kunhan olisi asiasta saanut tietää HIEMAN aikasemmin. Hullua on se etten ole edes lukenut sanaakaan venäjää, koko koulu aikana ja olisi ollut vaikka kuinka paljon venäjän opiskelijoita koti tyhjillään. 


Tänään kuitenkin lähdetään mökkeilemään ihanalla porukalla ja koirakin pääsee mukaan onneksi. Jos tavoite olisi vähän rentoutua ja syödä hyvää ruokaa sekä nukkua makuupussissa! Tämä on seuraavan kahden päivän tavoite.

torstai 1. elokuuta 2013

It is the traditional time

Elokuun ensimmäinen päivä ja mie pakkaan taas leiri kamoja laukkuun. En kylläkään rinkkaan niinkuin kahtena edellisenä vuonna :D Siitä on tainut tulla jo tapa että elokuun alku vietetään seuriksen leirillä. Nyt suuntana on vain Susiniemi... Kuulostaa tylsälle viime vuoteen verrattuna!! Mutta se olikin silloin nuorten vaellus ruotsin korkeimmalle vuorelle. Ja viikonsisällä sitä Kebnekaisen huipulle päästiinkiin. Se oli ihan miellettömän ikimuistoinen reissu, siksi oli pakko kaivaa kuvia tuolta...



Kevyt kenttäpeti toimi aina välillä


Nami nami... juustomakaroonipastaa ja kuivajauhelijaa.

Täällä on ihmis lapsen hyvä olla <3







"enpä ole kyllä koskaan käynyt näin korkeella huussissa..." 




Tänään kohta siis lähen isoseksi riparille Susiniemeen. Aika mielenkiintoisissa tunnelmissa tapahtuu pakkaus, mutta kuitenkin avoimin mielin lähdössä. Viikon verran ollaan siis kadoksissa kaikelta maailman ulkopuoliselta sosiaalisuudelta :D Mutta se ei haittaa. Koira on istunut laukussa jo parituntia, mikä tekee pakkauksesta hieman hankalaa. Luulen että se tietää ettei ole lähdössä mukaan vaan jää äitin kanssa kotiin. Saa lomailla sekin viikon verran ja sitten 10.8 lauantaina kun edellisenä päivänä palaan leiriltä niin sitten suunnataan Varkauteen taas kisailemaan. Pieni tauko ennen kisoja tekee ihan hyvää Ennille, niin sitten on jo sellainen hinku radalle että vauhtia löytyy, ja hieman adrenaliiniakin :D mutta se on vain hyvä!!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

pallokuva päivitys

Tää on virallinen pallokuva päivitys! En aio sen enempiä jauhaa mitään. Kuvat puhukoot eilisen fiiliksiä :D